sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sima

Sinisen Talon Sima,
on nyt pullotettu.


Muutama pullo viedään tuttaville,
Vappu terveisinä.

Loput nautitaan itse.

Valmistus ohje löytyy täältä .

torstai 25. huhtikuuta 2013

Huhtikuun kuva

Tässä huhtikuun kuva,
"kymmenen kuvaa kesään haasteeseen"


Kuten kuvasta näkyy, lumi on sulanut metsästä,
mutta ei meidän pihalta :(

Kuva on otettu eilen puoliltapäivin.
Lämpötila +8


Lauantaina aamuna kahdeksalta samassa maisemassa pyöri kaivinkone,
ojien aukomis puuhissa.
Kaatoi mennessään kauhalla puita, oli siinä lapsilla katselemista.


Niin ja luntakin satoi :)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kanapiirakka

Tekaisin muutama päivä sitten kanapiirakan,
maailman helpoimmalla piirakkapohjan ohjeella.


Tämän reseptin saatuani,
en ole ostanut yhtään valmista piirakkapohjaa,
niin helppo tämä ohje on.
Tätä ohjetta kysytään minulta usein,
joten tässäpä se nyt sitten on.

SUOLAISEN PIIRAKKAPOHJAN OHJE:

* 4dl jauhoja
* 1tl suolaa
* 1tl leivinjauhetta

Sekoita kuivataineet keskenään

Lisää joukkoon:

* 130g sulaa rasvaa
* 1dl vettä

Levitä jauhoisilla käsillä pyöreään piirakkavuokaan.
(levittyy todella helposti)

Paista pelkkää pohjaa 200C:ssa 10min.
Lisää täytteet.
Jatka paistamista n.20min.

Kaksinkertaisesta annoksesta saat uunipellillisen .
(Olipa vaikea sana kirjoittaa tuo pellillisen )

tiistai 9. huhtikuuta 2013

9-Vuotis Synttärit

Viikonloppuna juhlittiin Oskarin synttäreitä.
Perjantaina pidettiin juhlat kavereille ja
sunnuntaina vuorossa olivat sukulaiset ja tuttavaperheet.

Juhlien teemana hämähäkkimiehet, autot ja merirosvot,
ovat jo onneksi historiaa!
Pöytä katettiin ja talo koristeltiin Oskarin lempiväreillä:
vihreällä, turkoosin sinisellä ja keltaisella.




Kavereille tarjottiin kakun sijasta jäätelöannoksia,
jotka he saivat itse tehdä.



Sunnuntaille tein sitten oikean kakun,
eikä sitäkään tarvinnut värkätä mihinkään teemaan sopivaksi,
vaan toiveena oli mansikkatäytteinenkakku runsaalla kermalla.



Lisäksi tein kalavoileipäkakun kylmäsavulohesta ja katkaravuista.



Molempina päivinä tarjolla oli myös pizzaa ja mokkapaloja.



Hetken tässä saa hengähtää juhlien jälkeen,
sillä kuukauden päästä meillä juhlitaan taas...