keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kirppis Verhot

Syyslomalla oli myös aikaa lyhentää,
kesällä kotikirppikseltä olohuoneeseen ostetut verhot (12e/pari).


Samalla virittelin "jouluvalot" yövaloiksi,
sillä meillä on todella pimeään yöllä.



maanantai 28. lokakuuta 2013

Syyslomalla Saaren mökillä

Sattuipa kivasti, että koko perhe pystyi syyslomailemaan yhtäaikaa.
Niinpä käväistiin Saaren mökillä, ihan yöpymässäkin.
Harvemmin siellä tulee käytyä enää, näin myöhään syksyllä.





Tuttu ranta oli muuttunut jännittäväksi "luistelukentäksi".



Oskari suoritti Vaarin toivomuksesta, maisemointia vesurin kanssa.



Kun lunta ei ollut tarpeeksi, tehtiin lyhty kivistä.



Valiettavasti reissulla koettiin myös ikävä asia.
Tuntui aivan uskomattomalta, kun Vaari yhtäkkiä huomasi, että traktorissa on kissa!
Joku sairas ihminen oli sen sinne laittanut.
Kuinkahan kauan se oli siellä ollut?
Edellisestä mökillä käynnistä, oli ehtinyt kulua 6 viikkoa.
Nälkiintynyt se reppana oli ja tassutkin sillä oli verillä,
oli varmaankin yrittänyt päästä ulos.
Tarpeensa se oli yrittänyt tehdä siististi lattialle, yhteen paikkaan.
Annettiin sille vettä ja ruokaa,
muunlaista hoivaa se ei uskaltanut  meiltä vastaanottamaan,
vaikka se olikin ihan selvästi kotikissa.
Toivotavasti se sai kerättyä voimia ja löysi kotiinsa...

lauantai 19. lokakuuta 2013

Valkoinen maa

Aamulla sateli hiljalleen lunta...
tuli ihanan rauhallinen olo,

mutta sitten päästettiin lapset irti...




... voi sitä riemua!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Risuhässäkkä

Syksyn tullen minuun iskee risukuume ja silloin,
alkaa metsästä kulkeutumaan kotiin, jos jonkinlaisia pajunippuja.

Kranssipohjien teko sai odottaa,
kun innostuin tekemään tämän risuhässäkän.


Tähänhän voisi vielä laittaa jotain metsänantimia koristeeksi
ja sitten myöhemmin jouluvalot.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Yhdenkerroksen taktiikalla

Syksyn ensimmäiset villasukat syntyivät,
jo pari viikkoa sitten satunNaisen Paulan innoittamana,
yhdenkerroksen taktiikalla.


Lankana 7 veljestä:
yksivärinen turkoosi on ihan korkkaamattomalta kerältä
ja sateenkaaren värinen on jämälanka,
josta tein viimevuonna Marialle sukat

Koko n.38


********

Toisetkin sukat ehtivät valmistua,
ennen kuin tämä valokuvaaja sain otettua kameran esiin.


Lankana 7 veljestä:
Näissäkin sininen lanka on ihan uudelta kerältä ja kuviollinen on jämäkerä,
joka jäi näistä Oskarin villasukista .

Koko n.40,
joten päätynevät omaan käyttöön.